Huuhkajankierros

6 km rengasreitti kauniissa harju- ja jokimaisemissa.

Huuhkajan kierros

Rautavaarantie 275
73250
Lapinlahti

Sijainti kartalla

Koko perheen retkeilykohde kauniissa maisemissa

Varpaisjärven ja Rautavaaran välissä, Tiilikkajokeen rajautuvalla harjualueella sijaitseva kaunis rengasreitti on helposti saavutettavissa. Huuhkajan kierros on osa Älänteen reittejä, joten samasta lähtöpisteestä voi helposti suunnata myös upealle Näätähiekalle tai vieläkin edemmäksi Haatainniemeen.

Huuhkajan kierroksella on jonkin verran nousuja ja laskuja, mutta reitti soveltuu hyvin myös lasten kanssa kuljettavaksi. Pääosin kuivassa männikössä, kauniissa harjumaisemissa kiemurteleva polku kiertelee palkitsee kauniilla maisemillaan. Matkan varrelle sattuu muutamia lampia, soita sekä Tiilikkajoen kimallus. Reitin kaksi taukopaikkaa sijaitsevat Vongankosken pysäköintialueella sekä noin reitin puolivälissä, Huuhkajaniemessä. Molemmilla taukopaikoilla on laavu, tulipaikka ja wc.

Saapuminen

Huuhkajan kierroksen pysäköintialue sijaitsee Vongankoskella, Varpaisjärvi – Rautavaara välisen maantie 582 varrella.

  • P-alueen osoite on Rautavaarantie 275, 73250 Lapinlahti
  • Esimerkiksi Tahkolta tänne ajaa 45 minuutin verran ja Kuopion keskustasta reilun tunnin, joten Huuhkajan kierros toimii myös erinomaisena päiväretkikohteena.
  • Vinkki: Mikäli et reissun jälkeen jaksa enää patikoida Näätähiekalle, voit käväistä siellä myös autolla. Upea hiekkaranta!
    • Juudinsalontie, etäisyys Vongankosken P-alueelta 3,8km

Saatat olla kiinnostunut

Esittelyssä

Retkeily ja luontokohteet

Paikat

Tahkon retkeilyreitit

Esittelyssä

Ideat ja inspiraatio