Häät Tahkolla

Tahko on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan myös häiden järjestämispaikkana. Eikä tietysti ihme - loistopuitteet keskellä Suomea. Tahkolla häitä on pidetty maalaismiljöössä, rinteiden huipulla, metsän keskellä, juhlasalissa sekä järven äärellä. Häät ovat juhla, joita mietitään usein jo monta vuotta etukäteen, joten jos sinulla on häät suunnitelmissa, niin tulethan tutustumaan hyvissä ajoin paikkoihin, jotta saat varattua juuri täydellisen paikan tärkeään päiväänne. Valinnan varaa kyllä riittää!  

Louhosareena

Uutena hääpaikkana Tahkolla toimii upea, lumoava Louhosareena. Nilsiän Louhosareena on vanhassa kvartsikivilouhoksessa sijaitseva katettu esiintymislava ja katsomo. Upeiden kvartsiseinien ympäröimä paikka sijaitsee 7 kilometrin päässä Tahkolta ja on akustiikaltaan Suomen parhaita. Hääpaikkana on hyödynnetty Louhosareenan suurta lavaa. Lavalle mahtuu väljästi jopa 150 ruokailijaa ja tila on helposti muokattavissa hääparin toiveiden mukaan. Kesän pimeinä iltoina öljylämmittimien valaisemat louhoksen seinämät luovat satumaisen tunnelman. Louhosareenalla ei ole omaa pitopalvelua, joten hääpari voi valita mieleisen pitopalvelun Tahkon alueen runsaasta valikoimasta. Uniikkien häiden järjestäminen onnistuu Louhosareenalla parhaiten touko-elokuussa. 

 

Break Sokos Hotel Tahko

Break Sokos Hotel Tahkon viihtyisässä ja tilavassa yläsalissa onnistuu hääjuhla jopa 100 hengelle. Juhlatilasta avautuu upea maisema Tahkonrinteille. Salissa on myös täysin varusteltu baari, koroke bändiä varten sekä yksityinen terassi. Häämenuun löytyy useita valmiita vaihtoehtoja, mutta pari voi halutessaan luoda menusta juuri sellaisen kuin itse haluaa. Juhlavastaanotto ja majoitus järjestyvät helposti samassa rakennuksessa – hotellista löytyy yhteensä 120 huonetta, joten isompikin vierasjoukko mahtuu majoittumaan. Hotellin sviitti on täydellinen paikka tuoreen hääparin ensimmäiseen yöhön avioparina.  

 

Golden Resort

Golden Resortin kauniissa juhlatilassa järjestetään ikimuistoiset juhlat jopa 250 hengelle jokaisena vuodenaikana. Upean ravintolasalin suurista ikkunoista tulvii valoa, ja näkymät avautuvat vehreään ja rauhalliseen ympäristöön. Ravintolasalin upea ulkoterassi tuo lisäksi mukavasti lisätilaa juhlijoille. Onnistuneeseen juhlaan kuuluu myös herkullinen tarjoilu, jonka voi valita monipuolisista ja tasokkaista juhlamenuista pöytiin tarjoiltuna tai buffetpöytään katettuna. Lisäksi Golden Resortin ainutlaatuiset huvilat saunoineen ja terasseineen tarjoavat mainiot puitteet juhlaväen majoitukseen.

 

Pehkubaari

Mikäli hääpari haluaa viettää maalaisromanttiset häät, on Pehkubaari paras valinta pitopaikaksi. Pehkun rustiikkinen sisustus ja huikeat maisemat koko Tahkon alueelle tarjoavat mahtavat puitteet ikimuistoiseen juhlaan. Persoonallisuutta hääjuhliin on helppo tuoda kukilla ja muilla somisteilla. Pehkun ammattitaitoinen henkilökunta huolehtii, että kaikki sujuu suunnitellusti. Pehkun toimiessa talvella rinneravintolana ja legendaarisena after ski -paikkana, otollisin aika häiden viettoon Pehkussa on toukokuun alusta lokakuun loppuun saakka.  

 

Ravintola Wanha Klubi

Ravintola Wanhan Klubin valoisa pyöreän muotoinen ravintolasali antaa oivat puitteet hääjuhlan viettoon jopa 130 hengelle. Wanha Klubi suunnittelee häämenun aina yhdessä hääparin kanssa heidän toiveiden pohjalta. Klubilla hääjuhla on mahdollista järjestää vain talvikuukausina (lokakuusta toukokuuhun). Talvimaisema Klubilla on lumoava Iltavaloineen ja lumisine väylineen.  

 

Ravintola Lakeford

Ravintola Lakeford on suosittu häiden pitopaikka Tahko Toursin lomakylän yhteydessä. Upea hirsirakennus mahdollistaa häiden järjestämisen jopa 140 hengelle. Lakefordin pitopalvelu toteuttaa vaativammatkin häämenut ammattitaidolla. Lakefordin yhteydestä löytyy myös Tsasouna ja Tahko Toursin mökkikylä, joka majoittaa isommankin hääporukan järven äärellä. Tahko Toursilta löytyy myös rantasauna sekä monipuolisia kesäaktiviteetteja, kuten tennis, polkuveneitä sekä sup-lautoja.   

 

Panorama Bar

Panorama Bar on ainutlaatuinen hääpaikka Tahkon huipulla. Näköalaravintola tarjoaa mykistävät puitteet hääjuhlan järjestämiseen. Idyllinen 90-paikkainen pääravintola, 110-paikkainen, lämmin paviljonki, sekä 175-paikkainen aurinkoterassi toimivat viihtyisänä juhlatilana isommallekin vierasmäärälle. 

 

Jokke's Stube

Jokke’s Stube on Lomarantalan oma tilausravintola, jossa järjestyy maalaisidylliset häät järven rannalla. Lomakylässä on majoitusta jopa 160 henkilölle. A- oikeuksin varustellussa Ravintola Jokke's Stubessa on tilat 70:lle ja kesällä lisäksi rantaterassi 50:lle. Pihapiirissä on tilaa isoillekin juhlille. Kesällä vieraat pääsevät nauttimaan lomakylän omasta uimarannasta sekä rantasaunasta.

  

 

TAHKOcomilla on alueen laajin majoitusvalikoima, josta jokaiselle häävieraalle löytyy varmasti mieleinen majoitus. Ja mikäpä jottei ottaa samalla vähän pidemmän lomailun kannalta!

Niin kuin näet, Tahko on oiva paikka järjestää häät!  

 




YHTEISTYÖKUMPPANIT


TAHKOcom - Tahkon Keskusvaraamo
Tahkon Suurin Huoltaja - Tahko24h
Tahkonrinteet
Puijonsarvi
TAHKO Break By Sokos Hotels
Golden Resort
Piazza Tahko
Kuopio - Lupa innostua