Tahko Farmi


Tahko Farmi on toiminnallinen kotieläintila ja issikkatalli joka järjestää ohjelmaa, tekemistä ja tapahtumia niin lapsille kuin aikuisillekin, ympäri vuoden.

Farmin kiitetty erikoisuus on, että pääset päivittäin eläintenhoitajan mukaan OPASTETULLE ELÄINTENHOITO-KIERROKSELLE ruokkimaan ja hoitamaan eläimiä. Silitellään ja rapsutellaan vuohia, possuja, lampaita, lehmiä ja hevosia. Alpakoita ruokimme kädestä ja kanojen pesistä keräämme munia. Ihania rentouttavia pieniä elämyksiä eläinten parissa. Eläinten hoidon aikana voivat onnekkaat päästä seuraamaan myös eläinten kouluttamista "positiivisen vahvistamisen metodilla". Vierailun yhteydessä on usein myös mahdollisuus talutusratsastukseen ilman ajanvarausta.

Tahko Farmilla RATSASTETAAN ISLANNINHEVOSILLA kauniissa järvenrantamaastoissa eri pituisilla ja eri tasoisilla safareilla. Lastensafarilla pienimmätkin pääsevät maastoon, ensikertalaiset ja aloittelijat voivat osallistua pienessä ryhmässä rauhallisesti liikkuvalle safarille ja kokeneimmat vauhdikkaammalle maastoratsastuslenkille. Jokaiselle löytyy sopiva taso, niin että kaikilla on kivaa. Talutetaankin jos on tarvetta. Lapsille järjestetään myös kahden tunnin "Ponikerho" ja 4-5 tunnin "Lasten oma Farmipäivä ja Ratsastus" -ohjelmat, joihin lapset voivat osallistua ilman omia vanhempia! Isit ja äidit golfaamaan, laskettelemaan tai safarille ja lapset Tahko Farmille!

Tahko Farmin TYHY -ohjelmat sisältävät valintasi mukaan rentoutumista eläinten parissa, ratsastusta, naurujoogaa ja nuotioruokailut. Voit myös varata tasokkaan majoituksen ja pitää kokouksen suurissa Puustila Golf & Ski huviloissa aivan Tahko Farmin vieressä. Näihin paketteihin voimme yhdistää myös muuta ohjelmaa ryhmäsi toiveiden mukaan.

Moniko Teistä on antanut vasikan imeä sormea? Se tuntuu aika kivalta vai mitä?

Koululais - ja päiväkotiryhmät, kuntoutujat, seniorit, kaveriporukat ja polttariporukat ovat myös tervetulleita Tahko Farmin hauskojen, opetuksellisten ja terapeuttisten ohjelmien pariin.

Aina ajankohtaista tietoa löydät tietenkin Facebookista ja kotisivuilta

 




YHTEISTYÖKUMPPANIT


TAHKOcom - Tahkon Keskusvaraamo
Tahko Spa Hotel
Tahkonrinteet
Puijonsarvi
TAHKO Break By Sokos Hotels
Golden Resort
Piazza Tahko
Kuopio - Lupa innostua
Scroll to Top