Hiihdellään hyvälle tuulelle

Tahkolla pidät yllä hiihtokuntoasi mahtavissa talvisissa maisemissa – vapaalla tai perinteisellä tyylillä. Tahkon ja Nilsiän alueella suksilla pääsee melkein minne vain. Normaalitalvena Tahkon alueen lähes 80 km:n latuverkosto avautuu marraskuun lopulla ja on huollettuna huhtikuulle asti. Ladut ulottuvat metsä- ja harjumaisemien lisäksi Tahkon ja Nilsiän palveluiden äärelle, sekä hieman myöhemmin myös Syvärin jäälle jolloin jääladut tuovat noin 17km lisää hiihdettävää. Valaistuja latuja löytyy 16 kilometrin verran. Valot syttyvät hämäräkytkimen avulla ja sammuvat illalla noin klo 22.15. Ladut pyritään huoltamaan aamulla klo 09.00 mennessä.

Valittavana on eri tasoisia ja -mittaisia reittejä, joiden varrella palvelee mukava määrä taukopaikkoja, kahviloita ja ravintoloita. Hiihtoharrastusta aloitteleville suosittelemme jäällä kulkevaa Aholansaareen menevää jäälatua tai miellyttävää Golflatua, josta on yhteys Tahko Spalle saakka. Ylimääräistä hienvuodatusta kaipaava voi puolestaan suunnata Rahasmäen lenkille, jonka varrella on erittäin haastavia nousuja ja laskuja. Autolla hiihtämään saapuvien on helppo jättää auto esimerkiksi Tahkolahden pohjukan isolle parkkialueelle tai Tahko Spa Hotellin pihaan, josta pääsee näppärästi lähiliikuntapuiston ja Golf- tai Rantaladun kautta kaikkialle latuverkoston laduille.

Maastohiihtovälineitä voi vuokrata SkiMac Promenade – sekä Head-vuokraamoista ja mikäli omat hiihtovälineet kaipaavat huoltoa, voit jättää ne ammattilaisten käsiteltäväksi SkiMac tai Head Huoltoon. Muistathan, että Tahkonrinteiden hiihtokoulu tarjoaa opetusta myös maastohiihdossa.

Ajankohtainen reittitiedote, josta selviää kulloinkin avoinna olevat ladut, löytyy tästä:

» Latutiedote

Jotta suunta säilyy, kannattaa taskussa pitää Tahkon latukarttaa. Latukarttoja on saatavilla lähes kaikista alueen yritysten vastaanotoista. Maastohiihtovälineet sekä huolto- ja voitelupalvelut ovat saatavilla Tahkon SkiMac ja HEAD -välinevuokraamoista

Nilsiä-Tahko -latukartta (muoto PDF)

Ladut sopivat kaikenkuntoisille: on vaativampia reittejä haastavine nousuineen ja tasaisemman maaston latuja. Hiihtäjää palvelevat Latukahvio, laavut, taukotuvat ja huoltopisteet samoin kuin matkan varrella olevat ravintolat.

 

Sääskiniementien varrella sijaitsevaan Latukahvioon poikkeavat helposti myös jalankulkijat, autoilijat ja moottorikelkkailijat. Pihalla kävijöitä ilahduttavat lemmikki- ja ajoporot, joilla järjestetään myös poroajeluita.

 

Tahkon reiteillä on käytössä vapaaehtoinen latumaksu. Tutustu latumaksuun klikkaamalla vieressä olevaa kuvaa. http://www.tahkonreittipooli.fi

 

Muita paikkoja levähtämiseen tarjoavat useat Tahkon keskustan ravintolat ja Aholansaaren leirikeskus, jossa voit kahvitella tai nauttia lounaan. Aholansaaressa kannattaa lisäksi tutustua Paavo Ruotsalaisen museoituun kotitaloon.

Kevättalven auringosta nautitaan myös Latukahvion ja Aholansaaren välisellä jääladulla (Rantalatu).

Nilsiän museo ja museokahvila Simolassa, hiihtolatujen välittömässä läheisyydessä, on hiihtosesongilla avoinna päivittäin. Museokahvilaan on vapaa pääsy.

Virallisia pysäköintialueita latuverkoston varrella ovat: Tahkolahden (Tahkorinteiden) pysäköintialue Tahkolla, Golden Resortin (New Golf Course) pysäköintialue sekä Halssin pysäköintialue Nilsiässä. Huomioithan, että Latukahvion/Tahkon Porosafareiden parkkialue on varattu Latukahvion ja Tahkon porosafareiden asiakkaille. Mikäli olet ajatellut käydä vain ladulla, tulee auto parkkeerata em. isommille paikoitusalueille.



YHTEISTYÖKUMPPANIT


TAHKOcom - Tahkon Keskusvaraamo
Tahko Spa Hotel
Tahkonrinteet
Puijonsarvi
TAHKO Break By Sokos Hotels
Golden Resort
Piazza Tahko
Kuopio - Lupa innostua
Scroll to Top